KOLME MAAILMAA - 3D UV installaatio
Kolme maailmaa on kriittinen näkemys kaupallisesta nyky-yhteiskunnasta. Katsoja astuu avaruuteen nostetun metsän juurien alle. Metsän puut ovat maalattu synteettisiksi, kuin luonnon irvikuvaksi. Tilaa halkoo lasersäteitä muistuttavat linjaukset jotka saavat alkunsa ostoskärryistä. Luonnon monimuotoisuus ja linjaukset saavat aikaan voimakkaan kontrastin jota tehostaa äänimaailma, hieman uhkaava veden ja maan jyrinä josta välillä nousee ostoskeskuksen hälinä.

Teos on rakennettu kolmeen kerrokseen, katsoja voi nousta juurien alta maan pinnan tasolle.

Keijo Hietaharju : "Installaatio pyrkii korostamaan eri perspektiivien hahmottamisen tärkeyttä kokonaisuuden ymmärtämiseksi."

Keijo Hietaharju
Pohjanmaalta kotoisin oleva Hietaharju on vapaa-aika taiteilija ja yritteliäs moniosaaja, joka on matkoiltaan ympäri maailman ammentanut näkökulmia nyky-yhteiskuntaan.

Matkoillaan hän on tuottanut pohdiskelevia tekstejä ja yhteiskuntaa käsitteleviä teoksia, joita on ollut esillä mm. Intiassa, Thaimaassa, Venäjällä, Saksassa ja Ruotsissa.
Hänen uv-installaationsa tulivat Suomessa tutuiksi 90-luvun underground tanssikulttuurin piireissä.

http://www.3worlds.info/

Installaatio Keijo Hietaharju, Jukka Rajala-Granstubb, Äänimaailma Stefan Backas

Art Camp på Malakta! Taidepaja Malaktassa! Art Camp at Malakta!


SVE Under en veckas tid är det mera folk än vanligt på Malakta. Konstnärer från både Finland och Sverige har samlats för att länka samman Kvarkens båda sidor på Art Camp här på Malakta. Under de dagar de är här påbörjar konstnärerna sina arbeten med nya verk för samtidskonstutställningen Homeland som visas vid Kuntsi museum för modern konst i Vasa 17.10.2014–25.1.2015 och vid Västerbottens museum i Umeå under våren 2015.

Som kuratorer fungerar den australiensiska samtidskonstkuratorn Catherine Bourne och länskonstnären för internationellt samarbete Norah Nelson. Idén bakom projektet är att främja samarbetet och interaktionen mellan finländska och svenska konstnärer, och utgångspunkten är föreställningen om hemlandet. Sommarens workshop bidrar till ett intensivt samarbete eftersom konstnärerna bor och arbetar sida vid sida i fem dagar. De deltar också i föreläsningar och får bekanta sig med området.


FIN Tapahtuu Malaktassa! Taiteilijat Ruotsista ja Suomesta kokoontuvat viikon Malaktassa. Homelandin näyttelyn teokset alkavat hahmottua. Taiteilijat asuvat ja työskentelevät rinnakkain viiden päivän ajan ja, kuraattorin ohjauksella, aloittavat näyttelyihin päätyvien teostensa työstämisen keskustelujen ja kohtaamisten kautta. Kuraattoreina toimivat australialainen nykytaiteen kuraattori Catherine Bourne ja kansainvälisen yhteistyön läänintaiteilija Norah Nelson.

Hankkeen lähtökohtana on ajatus kotimaasta; sen perinteinen tulkinta ja siihen liittyvien assosiaatioiden kyseenalaistaminen.
ENG Artists from Sweden and Finland are now gathered at Art Camp at Malakta for five days! They are now beginning with their works for the Homeland exhibition which will be held at Kuntsi next year.
The idea behind the project is to promote cooperation and interaction between the Finnish and Swedish artists. The starting point for the project is the notion of home. The summer workshop at Malakta contributes to an intensive cooperation because the artists live and work side by side for five days. They also attend lectures and get acquainted with the area.
 
free counters